Takaisin
Löytyneet tulokset: Artistit, Uutiset, Info, Sivut, Fullsteam8 Ei tuloksia:/
Artistit
Uutiset
Info
Sivut
Näytä kaikki tulokset

CAFE CARUSEL

À la Parkin kahvi-, tee- ja herkkuvalikoimasta tulee vastaamaan kirjaimellisesti festivaaliaidan toiselta puolelta tapahtumaan saapuva ja helsinkiläisten rakastama Cafe Carusel! Etenkin leipomotuotteillaan ihastuttava perhekahvila on tunnettu esimerkiksi korvapuustistaan, jonka perässä kahvilaan saavutaan jopa kaupungin ulkopuolelta. Festarilla tuotevalikoimassa tulee pullan lisäksi olemaan myös esimerkiksi jäätelöä, dipattavia munkkeja, makeita ja suolaisia vohveleita sekä kylmiä ja kuumia juomia.  

Lähes 30 vuotta Merisatamanrannassa toiminut Cafe Carusel on paikallisten rakastama perheyritys, joka on tekijöilleen elämäntapa, harrastus ja työ. Kahvilan toiminnassa korostuvat laadukkaat raaka-aineet ja yhteistyö lähialueen tuottajien kanssa ja kesäisin annoksissa hyödynnetään oman terassin puutarhaa ja paikan päällä grillattuja ja savustettuja tuotteita.  

Aktiivisesti alueen elämässä mukana olevan Cafe Caruselin henkilökunta tuntee monen vakioasiakkaansa (ja heidän koiransa) nimeltä ja toivon mukaan näitä kohtaamisia tullaan kokemaan myös À la Parkissa! 

Uusi festivaali rantautuu Helsinkiin!

Tilaa uutiskirje ja kuule ensimmäisenä, miten ruuan, juoman ja musiikin ystäviä hemmotellaan ensi kesänä.